LENA HULDÉN, LARRY HULDÉN & KARI HELIÖVAARA : RUTTO
335s.
Like 2017
Olin etsimässä aineopintojen lopputyöni lähdekirjallisuutta, ja törmäsin täysin normaalisti tietokirjallisuuden lääketiedeosastolla Ruttoon, joka visuaalisesti huusi päästä luettavakseni. Täysin sattumanvarainen lukuvalinta siis, mutta vielä samana päivänä sen aloitin ja muutamassa päivässä lukumaratonin keskellä kahlasin kokonaan läpi. Tavallaan oli pakko, sillä tämän kanssa pidempi tauko olisi todennäköisesti johtanut kokonaan kesken jäämiseen, mutta toisaalta tässä oli kyllä oma koukuttavuutensa, joka ehkä hieman yllättikin.
Ruton ajattelisi olevan jotain keskiaikaan ja Helsingin Ruttopuiston syviin joukkohautoihin kuuluvaa, mutta tälläkin hetkellä ympäri maapalloa on useitakin paikkoja, jossa ruttobakteeri elää kotoperäisenä. Vaikka viimeisestä pandemiasta onkin jo parisataa vuotta ja Euroopastakin rutto on kadonnut jo vuosisatoja sitten, periaatteessa uudet epidemiat ja esimerkiksi ruton käyttö bioaseena ovat täysin mahdollisia myös tänä päivänä. Lääketiede on kehittynyt, eikä ruttoon enää automaattisesti kuole, mutta edelleen se on tappavin siellä, missä siitä tiedetään vähiten; köyhyyden ja kolmannen maailman keskuudessa. Sitä levittävät edelleen jyrsijöiden kautta kirput, ja koska kirjailijat ovat käsittääkseni lähinnä hyönteistieteilijöitä, kiinnostus näihin pieniin ötököihin kieltämättä kaikuu kirjan sivuilta aina kirppujen fysiologiasta niiden leviämiseen eläimistöstä toiseen.
Rutto kirjana painelee varsinaisella vauhdilla aina muinaisten epidemioiden kautta kohti keskiaikaa sekä tätä päivää ja hieman tulevaakin. Se on parhaimmillaan pienten anekdoottiensa, niiden, joissa kerrotaan terveydeksi-sanonnan juontavan juurensa nimenomaan ruttokammosta (tälle olisin tosin kaivannut jonkinlaista lähdeviitettä..) sekä ajatusleikkien kanssa, jossa sijoitettiin rutto nykypäivän Helsinkiin, tähän aikaan havainnollistaen sitä kaaosta, mikä tuollaisesta epidemiasta kaduilla lojuvine ruumiineen ja lähes täysine anarkioineen voisi syntyä. Mutta niin, 335 sivussa tämänkaltaisia tarinan henkiinherättämisiä olisi ehdottomasti voinut olla enemmänkin, tällä kertaa ne rajautuivat oikeastaan näihin kahteen. Ja tässä tulin ne teillekin jo samalla paljastaneeksi.
Rutto kirjana painelee varsinaisella vauhdilla aina muinaisten epidemioiden kautta kohti keskiaikaa sekä tätä päivää ja hieman tulevaakin. Se on parhaimmillaan pienten anekdoottiensa, niiden, joissa kerrotaan terveydeksi-sanonnan juontavan juurensa nimenomaan ruttokammosta (tälle olisin tosin kaivannut jonkinlaista lähdeviitettä..) sekä ajatusleikkien kanssa, jossa sijoitettiin rutto nykypäivän Helsinkiin, tähän aikaan havainnollistaen sitä kaaosta, mikä tuollaisesta epidemiasta kaduilla lojuvine ruumiineen ja lähes täysine anarkioineen voisi syntyä. Mutta niin, 335 sivussa tämänkaltaisia tarinan henkiinherättämisiä olisi ehdottomasti voinut olla enemmänkin, tällä kertaa ne rajautuivat oikeastaan näihin kahteen. Ja tässä tulin ne teillekin jo samalla paljastaneeksi.
Huldénin, Huldénin & Heliövaaran tietokirja rutosta on mainio, ja se onnistuu varsin hyvin kansantajuistamaan ruttotutkimusta, mutta lopulta se jää kuitenkin hieman pinnalliseksi epidemialuetteloksi, joka toistaa hurjan paljon itseään. Tiivistys epidemia- ja pandemiaosastolla olisikin ollut tarpeen, samoin hieman eläväisempi kieli olisi tehnyt koko kirjalle ihmeitä. Nyt kerronta sortui suoltamaan päälausetta päälauseen perään, heittämään luettelomaisesti kaiken tietonsa yhteen putkeen, ja se jäi hieman hämmentävästi keikkumaan tieteellisen ja tiedettä popularisoivan kirjallisuuden välimaastoon. Pieni ryhtiliike selkeämmin jompaan kumpaan suuntaan olisi ollut paikallaan. Mutta onpahan itsellä taas yksi satunnainen aihealue lisää, jolla voi ehkä joskus vaikka tietokilpailuissa pärjätä! Mikäänhän ei tietenkään ole hauskempaa kuin kunnon besserwissailu aina silloin tällöin.
Rutosta muualla: Kirjan vuoksi
Helmet-haaste: 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti