JANI TOIVOLA : MUSTA TULEE ISONA VALKOINEN

JANI TOIVOLA : MUSTA TULEE ISONA VALKOINEN

266s.

Siltala 2016

Mielestäni on mahtavaa, että ihmiset, jotka ovat hädintuskin ylittäneet 40 vuoden rajapyykin, kirjoittavat muistelmia, elämäkertoja, omia tarinoitaan. Tämä kaiketi on jonkinasteinen trendi etenkin valtameren toisella puolella, mutta se on tervetullut tänne meillekin. Ei ihmisen tarvitse odottaa 80-vuotiaaksi saadakseen kertoa eläneensä, ajatelleensa asioita elämästään. Ja mitä pidemmälle Toivolan muistelmateosta luin, sen onnellisempi olin, ettei Janikaan odottanut. En ehkä olisi tätä 40 vuoden päästä tullut itse lukeneeksikaan.

"Lapsena saatoin harmitella, että miksei mummo muistuta enemmän Aira Samulinia, pukeudu verkkosukkiin ja käy tanssimassa Lepakossa. Vanhempana ymmärsin, että mummosta oli harmaus ja arkuus kaukana. Rohkeutta on niin monenlaista, myös hiljaisempaa ja arkiviisaampaa lajia."

Jani Toivola lienee kaikille enemmän tai vähemmän tuttu hahmo, joko entisenä Idols-tuomarina tai näyttelijänä, seksuaalivähemmistöjen puolestapuhujana tai Suomen ensimmäisenä mustana kansanedustajana. Minulle oli yllätys, että hän myös kirjoittaa, mutta niin, kuten juuri totesin, onneksi hän tekee sitäkin.

Toivolan tarina on tarina ennen kaikkea itsensä ja unelmiensa tavoittelevan ihmisen polusta siihen pisteeseen, johon hän haaveidensa kautta on nyt päätynyt. Toivola on lapsesta asti unelmoinut tähteydestä, suuruudesta, mutta myös suurperheen äitiydestä. Hän on valloittanut kuulijakuntansa tarkkanäköisellä ja herkällä eläytymisellään, ja hän vangitsee sillä samalla vahvuudella lukijansakin. Kirjasta tosin käy varsin pian selväksi, että ennen kaikkea taitelijana hän on tanssija ja näyttelijä, ei ehkä niinkään kirjailija, mutta joudun taas hieman torumaan itseäni näin ajatellessani. Muistuttamaan, että muutkin saavat kirjoittaa kuin sanataiteen maisterit. Tai ne, joiden näppäimistöillä sanat muuttuvat joksikin ylimaallisen kauniiksi.

Ei Toivola huonosti kirjoita, ei missään tapauksessa. Ja se, mikä ehkä hieman keskinkertaisesta kielestä puuttuu, täydentyy jo yllämainitulla tarkkanäköisyydellä, herkällä taidolla havainnoida paitsi ympäröivää maailmaa, ennen kaikkea sitä suunnatonta syvyyttä, jonka hän omien kokemustensa kautta itsessään näkee. Toivola tuntee ja aistii suuresti, ja vaikkei se ihan täysin täyttä voimaansa paperilla tavoitakaan, saa hänen kerronnastaan kiinni, miten upeasti hän osaa itselleen kokemuksensa ja käänteensä sanoittaa. Tai en tiedä onko sanoittaakaan oikea sana, tunnistaa ehkä. Jäsentää.

Koskettavinta tässä kirjassa oli se hauras ja kaunis inhimillisyys, mikä Toivolasta huokuu ja hänen henkilökohtaisuudestaan huokuu. Terävintä taas kirjan loppupuolen osio, jossa selvästi jo kokeneena poliitikkona ja puhujana toiminut Toivola pureutuu median ja vallan yhteenliittymään. Siihen, miten 10 vuotta Toivolan antamien haastatteluiden jälkeen Mustaa Barbaaria haastellaan edelleen valtamediassa ihonvärin kautta, näytekappaleena. 

En halua sanoa tätä rohkeaksi, koska rohkeus on valinta, ja kuten Toivola itsekin kirjassaan kirjoittaa, "ei minulla eikä kenelläkään muullakaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvalla ole varaa sellaiseen yleellisyyteen kuin olla ottamatta kantaa." Eikä minun mielestäni tässä maassa ja maailmassa kellään ole, ei niin kauan kun emme elä utopiassa. Miksi on rohkeaa ottaa kantaa ihmisyyteen ja jopa ihmisoikeusasioihin, kun lähinnä sen pitäisi olla se normi? Tavallisen hiljaa olonhan sitä lähinnä jotain epänormaalia, poikkeavaa,  epärohkeaa, jotain, josta erikseen täytyisi vetelyys esiin nostaa. 

Eikä sillä, ei kaikki uskalla, tahdo tai halua. Eikä kaikkien pidäkään. Mutta pelon ja uskaltamattomuuden vastakohta ei ole mielestäni rohkeus. Toivolan tapauksessa pelon vasta kohta on usko ihmisyyteen. Ja jollain tapaa ihmisrakas minusta tämä kirja ennen kaikkea on. Armollinen, kaunis ja itsensä hyväksyvä, mutta ennen kaikkea myös muut yhtä herkkinä ja kauniina näkevä. Jopa rakastava. Tämä kirja oli harvinaisen paljas ja aito. Aikakautena, jolloin olemme tottuneet ihmiset kaikkina muina, paitsi noina kahtena asiana näkemään. Ja se on osa ihanaa murrosta se.

Helmet-haaste 2018: 20. Taiteilijaelämäkerta
Kirjasta muualla: Villasukka kirjahyllyssä, Reader, why did I marry him?, Sivulauseita & Bibbidi Bobbidi Book