EKA KURNIAWAN : KAUNEUS ON KIROUS

EKA KURNIAWAN : KAUNEUS ON KIROUS

493s.

Gummerus 2017

Alkuteos: Cantik itu Luka 2002

Suomennos englanninkielisestä painoksesta: Jaana Kapari-Jatta

Arvostelukappale

Tunnustus: pyysin tämän kirjan arvostelukappaleeksi blogiani varten viime elokuussa.  E l o k u u s s a. Nopealla lyhyen matikan laskemalla siis yli puoli vuotta sitten. Toki ajattelin lukea sen heti. Mutta aloitin ja alkoi epäilyttää. Siirsin sen sivuun, ja yritin hetken päästä uudelleen, mutta ei. Luin siitä muutaman arvostelun, ja päättäväisenä ajattelin, että NYT, mutta en saanut lopulta tehtyä mitään. Luin toisen arvostelun, ja päätin, että jääköön. Kunnes helmikuussa, noin 20 kirjastolainan keskellä päätin tarttua härkää sarvista, Kurniawania kansista ja oikeasti aloittaa. Lukea vain ja ainoastaan tätä, en särppiä sieltä täältä, kuten lähiaikoina on muuten ollut tapana. Ja se palkitsi. En nimittäin takuulla ilman tahdonvoimaa ja kertarykäisyä olisi sitä saanut luettua loppuun. Ja jos en nyt olisi saanut, en olisi saanut tulevaisuudessakaan.

"Kun Dewi Ayu eräänä maaliskuisena viikonloppuna nousi haudastaan, hän oli ollut kaksikymmentäyksi vuotta kuolleena. Temppelipuun alta nokosiltaan herännyt paimenpoika pissasi sortseihinsa ja kirkaisi, ja hänen neljä lammastaan säntäilivät kivisten ja puisten hautamerkkien seassa mikä mihinkin suuntaan ikään kuin niiden keskuuteen olisi paiskattu tiikeri. Tapahtumat saivat alkunsa äänestä, joka kuului vanhasta ja merkitsemättömästä hautapaikasta, joka kyllä tiedettiin Dewi Ayun paikaksi. Dewi Ayu oli kuollut viisikymmentäkaksivuotiaana ja nousi uudestaan eloon oltuaan kaksikymmentäyksi vuotta kuolleena, eikä kukaan siitä pitäen oikein tiennyt, miten hänen ikänsä pitäisi laskea."

Näillä sanoilla Kurniawan aloittaa Dewi Ayun tarinan, puoliksi indonesialaisen ja puoliksi hollantilaisen naisen, joka on ollut pienen, tarinaa varten keksityn Halimundan kylän ehdottomasti halutuin ja kaunein huora. Elämänsä aikana Dewi Ayu on ehtinyt synnyttää neljä tytärtä, kolme kuvankaunista ja yhden pataruman, ja hän päättää kuolla, jottei toisi enää yhtään lasta kärsimään kiimaisten miesten maailmaan. Indonesialainen Kurniawan on Man Tiger -teoksellaan Man Booker International -ehdokkaaksikin päässyt kirjailija, jonka teoksia on käännetty yli 35 kielelle. Hän on kaiketi kiistatta maansa valovoimaisin ja kuuluisinkin kirjailija, ja hänen Kauneus on kirous -romaaninsa on ensimmäinen suomennettu indonesialainen teos. Olkoonkin toki, että käännös on tehty englannin kautta, Jaana Kapari-Jatan jälki on sen verran laadukasta ja taitavaa, ettei tämän usko juurikaan alkuperäistä maagisuuttaa kadottaneen.

Ja maaginen tämä onkin, maagisen realismin taidonnäyte, Indonesian siirtomaa-, sota- sekä sissihistoriaan sukeltava valtava eepos, joka kuvaa maan kaoottista tilannetta Dewi Ayun ja hänen tyttäriensä kautta. Kirja on valtava soppa, joka on täynnä makuja, tuoksuja, paskaa ja väkivaltaa. Ilmeisesti joidenkin näkökulmasta myös huumoria. Se on räävitön, anteeksipyytelemätön ja joka suuntaan kurkotteleva, se vaihtaa näkökulmia, tarinoita, hahmoja, kansantaruja ja aiheitaan lennosta, ja se todella vaatii tulla kerralla luetuksi, ilman muiden kirjojen tai tekstien väliin aiheuttamia häiriöitä. Se on häiritsevä ja ihan helvetin ärsyttävä, ja silti sitä vain lukee ja lukee.

Toki täytyy muistaa, että tämä ei ole länsimaista kirjallisuutta, ja koska minä taas olen länsimaalainen, on kykyni täysin arvioida ja erityisesti ymmärtää tätä ehkä hieman rajalliset. Pakenen jälleen kerran yleistyksien vastuuta ja painavuutta, ja painotan, että minulle tämä näyttäytyi paitsi tarkoituksella täysin överiksi vedetyltä, myös järjettömän misogynistisenä. Se ei ole täysin Kurniawan vika, ja joku pieni taustasäie ehkä jättää sen jäljen, ettei se ole hänen tarkoituksensa, mutta jos joka ikinen naishahmo täytyy raiskata (vähintään viisitoista kertaa), päähahmoiksi rakennetut, vahvoina pidetyt naishahmot kuvataan vain miesten ja heidän penistensä kautta, alkaa kuvasto väsyttää jo ennen puoliväliä. 

Siis näin: naiset kiusaavat miehiä, koska voivat, ja heidät on ok raiskata rangaistukseksi. He myös menevät jatkuvasti naimisiin raiskaajiensa kanssa vain tullakseen uudelleen raiskatuiksi. Suora lainaus: "Maman Gendengin oli jaksettava odottaa, kunnes hänen vaimonsa olisi tarpeeksi vanha rakasteltavaksi. 'En tiedä milloin se tapahtuu, Shodancho. Ja aikaa sinäkin tosiasiassa tarvitset, eikö niin, aikaa olla nöyrä, koska ennemmin tai myöhemmin, kun vain jaksaa olla sitkeä, naisen saa suostumaan.'" Juu. Kauneus on kirous, koska se antaa luvan miehille tulla hulluksi, joten lopulta kannattaa ottaa ruma nainen, koska he ovat uskollisia, sillä kuka muu heitä nyt huolisi.

Ah. Veri kiehuu.

Ja silti! Silti! Jollain ehkä sitten maagisella keinolla koko asetelma on jo niin överi, että se heittää häränpyllyä eikä tunnukaan niin enää naisvihamieliseltä kun sitä alkaa tarkemmin pohtia. Väsyneeltä ja vähän mielikuvituksettomalta ehkä, mutta niin pitkälle viedyltä, että aivan kuin sen sanoma olisikin juuri päinvastainen. Ja jos/kun se on niin, se tuntuu jopa sen verran nerokkaalta ratkaisulta, että tunnen itseni hieman pölvästiksi tällalailla triggeröidyttyäni. Koska se lienee ollut koko ajan tarkoituskin. Jollain kierolla tavalla. Kuinka rasittavaa. Eihän tässä ollutkaan kyse yksilöistä vain yhteiskunnista, lopulta. Se vain tahtoo jäädä hieman oman pauhunsa jalkoihin.

Kurniawan ei päästä helpolla, mutta olen onnellinen että tartuin tähän, vähän liikaa kai lähiaikoina olenkin viettänyt kirjojen kanssa, joita on helppo rakastaa. Toki sekin on ihanaa, mutta välillä täytyy lukea myös kirjoja, joita inhoaa. Ja niin, kai tämä on vain kirja, jota joko rakastaa vihata tai vihaa rakastaa. Ehkä vielä joskus keksin kumpaa se on enemmän minulle.

Kirjasta muualla: Tekstiluola, Kirjaluotsi, Kulttuuri kukoistaa, Mummo matkalla & Ja kaikkea muuta
Lue koko maailma -haaste: Indonesia
Helmet-haaste: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa