LIV STRÖMQUIST : NOUSU & TUHO
133s.
Sammakko 2017
Alkuteos: Uppgång & fall (2016)
Suomentaja: Helena Kulmala
Kukaan ei osaa hetkessä elämistä yhtä taitavasti kuin valkoinen, ylemmän keskiluokan yritysjohtaja. Ja heistä tulisi jokaisen itämaisen buddhankin ottaa mallia, sillä tämä taito on jotain sellaista, johon ei suurinkaan mindfulness-guru kykene. Ilmastonmuutos - kielletään. Yhteiskunnan vastuu - kielletään. Tuloerojen kasvamisen merkitys - kielletään. Ja tadaa, näin mitään näistä häiritsevistä pikkuasioista ei ole enää riesana, joten voimmekin tästä jatkaa matkaamme ostamaan kuudennetta yksityiskonettamme, jolla voimme lennättää koiramme ruotsalaiselle erämaamökillemme. Ihanaa. Carpe diem vaan sinullekin!
Strömquist antaa jälleen palaa. Viimeksi kyytiä sai partiarkaatti, misogynia ja naisten yleispätevä alistaminen ihan noin muutenkin vain, tällä kertaa paneudutaan yhteiskuntaan ja uskontoon nimeltä vapaa markkinatalous. Siihen, miten liikemiehet ovat nykyisiä kuninkaitamme, sairauteen nimeltä affluenza sekä vähän myös vasemmistoon, joka on jumiutunut orjamoraaliin, eikä tahdo hyvyydeltään nähdä, miten maailmaa tosiasiassa voisi pyrkiä muuttamaan. Tai sitä kapitalismia kaatamaan, mutta lopulta ne ovat kyllä yksi ja sama asia, tässä sarjakuvakokoelmassa ainakin.
Ja tokihan tämän länsimaisen yksilökeskeisyyden ihanteen tunnistaa itsekin: nautinto, hetkessä eläminen, facebookin pieniä elämänohjeita antavat yhteisöt, "joskus pitää olla vähän itsekäs", hidasta elämää, hyggeilyä, mitä näitä nyt oli. Kaikki pyörivät yhden ja saman, näennäisen onnellisuuden tavoittelun ympärillä, siinä, että nyt on hyvä, vaikkei se pidemmällä tähtäimellä se paras ratkaisu olisikaan.
Strömquist menee kuitenkin yksilöä pidemmälle, ja ihan toki aiheellisestikin heristää eniten sormeaan kaikkein varakkaimpien suuntaan, sillä siellä sama mentaliteetti vain kertautuu mitä korkeammalle tuloportaalle kivutaan. Ja Strömquistilla on selkeä näkemys: maailman voi pelastaa yhdellä tavalla, ja se on äärimmäisen rikkauden poistaminen. Koko maapallon mammonallisesta varallisuudesta järjetön osa on vain muutaman ihmisen käsissä: 1% väestöstä omistaa enemmän kuin jäljelle jäänyt 99% yhteensä. Rikkaat sen kuin rikastuvat, köyhät köyhtyvät, myös meillä pohjoismaisissa hyvinvointivaltioiden rippeissä. Rikkaat ovat jo sekoittaneet rahan rakkauteen, ja siksi maallisesta ahneudesta on tullut heidän piireissään jopa kansansairaus, ja vasemmisto taas tuntuu käpertyneen maailman epäreiluuteen, ja purkaa kaunansa asettelemalla ihmiset hyvä-paha-akselille sen sijaan, että aidosti tarjoaisivat toisenlaisia ratkaisuja. Myönnän, tämä kirpaisi myös minua, sillä on vallan mukava istua ja syytellä muita epäreiluudesta, kun itse ei osaa tehdä mitään muutakaan.
Strömquist menee kuitenkin yksilöä pidemmälle, ja ihan toki aiheellisestikin heristää eniten sormeaan kaikkein varakkaimpien suuntaan, sillä siellä sama mentaliteetti vain kertautuu mitä korkeammalle tuloportaalle kivutaan. Ja Strömquistilla on selkeä näkemys: maailman voi pelastaa yhdellä tavalla, ja se on äärimmäisen rikkauden poistaminen. Koko maapallon mammonallisesta varallisuudesta järjetön osa on vain muutaman ihmisen käsissä: 1% väestöstä omistaa enemmän kuin jäljelle jäänyt 99% yhteensä. Rikkaat sen kuin rikastuvat, köyhät köyhtyvät, myös meillä pohjoismaisissa hyvinvointivaltioiden rippeissä. Rikkaat ovat jo sekoittaneet rahan rakkauteen, ja siksi maallisesta ahneudesta on tullut heidän piireissään jopa kansansairaus, ja vasemmisto taas tuntuu käpertyneen maailman epäreiluuteen, ja purkaa kaunansa asettelemalla ihmiset hyvä-paha-akselille sen sijaan, että aidosti tarjoaisivat toisenlaisia ratkaisuja. Myönnän, tämä kirpaisi myös minua, sillä on vallan mukava istua ja syytellä muita epäreiluudesta, kun itse ei osaa tehdä mitään muutakaan.
Strömquistin tyyli ja provosointi purevat jälleen, ja tällä kertaa se on Kiellettyä hedelmää vielä pidemmälle vietyä. Jopa kuvituskin on omalla tavallaan ärsyttävä, mutta siksi se juuri toimiikin niin hyvin: se herättää tunteita, pakottaa ajattelemaan, eikä todellakaan jätä minkäänlaista puolustautumisen varaa joutumatta itse naurunalaiseksi. Ei Strömquist kuitenkaan syyttele tai moralisoi, vaan kuten aiemminkin Kielletyn hedelmän yhteydessä totesin, hän voimaannuttaa. Saa muutoksen juoksemaan jo valmiiksi mielessä, saa vasemmalla olevan korjaamaan asentoaan ja asennettaan, ja päättää, että NYT se maailma muuttuu. Tai ainakin minä sitä muuttaa haluan. Varallisuudenjakotalkoot liene yksi keino, mutta muutakin on keksittävä. Ja se on hyvä aloittaa vaikkapa Strömquistin aikaansaaman voimantunteen parissa. (Itsehän tässä voisin vaikkapa pitää pitkänkin puheen koulutuksen ja toimivan erityispedagogiikan näkymisestä niin varhaiskasvatus- kuin koulumaailmassakin, mutta ehkä jätän sen jos nyt en edes seuraavaan kertaan, niin ainakin omiin arjen taisteluihini työ- ja opintorintamalla. Ainakin toistaikseksi.) WE CAN DO IT. Tai jotain sinne päin.
Lukisipa tämän kirjan kaikki. Etenkin ne, joille tuli sellainen fiilis, että tämä ei ole yhtään minun kirjani. Sillä heidän kirjansa tämä ensisijaisesti on. Kuten kaikki muutkin Strömquistin sarjikset.
Helmet-haaste 2018: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
Parhaat (tieto)kirjat ovat kyllä sellaisia, jotka pakottavat katsomaan vähän omaankin napaan, että ei tällä pallolla kukaan huitele vastuusta vapaana menemään. Tällaiselle tunnolliselle kympin tytölle kuitenkin kaikki ideologiat ja katastrofit meinaavat joskus aiheuttaa ihan suunnatonta tuskaa, kun tuntuu ettei yksin pysty tekemään kaikkea ja tarttumaan kaikkiin epäkohtiin ja mitämäteenmunelämälläjosenparannamaailmaa. Mutta pienin askelin. Jotenkin toivon, että tää kirja löytäisi tiensä mahdollisimman monen käsiin, jotta muutkin ihmiset tuskailisivat yhtä paljon kuin ite. Ehkä sitten tää maailma muuttuis.
VastaaPoistaYmmärrän, tunnen samaa tuskaa usein itsekin. Ja tuntuu, että pitää tehdä entistä enemmän, kun törmää jatkuvasti niihin, jotka eivät vain välitä tehdä vähääkään. Mutta ehkä siitäkin pitää tietyllä tapaa opetella pois, ja nähdä se mitä kaikkea jo tekee, ja keskittyä siihen omaan olemiseen ja tekemiseen, muita kuin itseään ei voi muuttaa. Ja ehkä sitä kautta pienen pieni hippu kerrallaan sitä, miten itse myös muita kohtelee. Silläkin pääsee jo hyvään alkuun. :-*
PoistaMinusta tämä on ehkä paras näistä Strömquistin suomennetuista sarjakuvista aiheensa puolesta. Tässä normaalisti monimutkaisen kuuloiseksi väännetyt asiat oli esitetty melko simppelisti ja tuotu hyvin esiin epäkohdat. Ehkä aihe oli myös näistä jotenkin vähiten tuttu, vaikka ei mitenkään vieras.
VastaaPoistaMinulla on vähän samoja "ongelmia" kuin mitä Katri ja sinä tuossa yllä mainitsette. Että tuntuu, että pitäisi tehdä kaikki, vaikka eihän se ole mahdollista. Olen opetellut myös näkemään sen mitä jo tekee. Joskus tosin se tuntuu vähän turmiolliselta ja laiskistuttaa, tavallaan alkaa päästää itseään pälkähästä tilanteissa, joissa voisi kyllä tehdä paremmin. Nimittäin uskon myös siihen, että jos on ihminen, joka on valmis muuttamaan asioita ja halukas, niin sitäkin kannattaa hyödyntää! Rohkeasti vain tuoda niitä omia ajatuksia esiin jne. Mutta ei tietenkään niin, että uupuu tai ettei elämässä kohta ole mitään muuta!
Mutta tosi hyvä postaus ja hyviä ajatuksia!
Tämä oli kyllä hurjan hyvä, itsekin ehkä kaikkein eniten tästä sain jotain ns. uutta irti, sellaista, jota ei ehkä niin usein lukemassani kirjallisuudessa käsitellä.
PoistaJa kyllä, se tasapainottelu kaiken tekemisen / minkään tekemättömyyden välillä on raastavaa, eikä sitä yhtään helpota sellanen yleinen julkinen keskustelu ja tietynlainen syyllistäminen, mitä varsinkin nimettömänä huudeltuna näkee hurjasti. Ja mihin ehkä juuri Strömquist myös tässä oivallisesti tarttuu, siihen toisten osoitteluun ja huono ihminen -korttiin, joka heitetään kun kerran erehtyy lentämään Aasiaan eikä pode siitä julkisesti huonoa ilmasto-omatuntoa. En usko, että sellainen ilmapiiri saa ketään muuttamaan asioita, syyllistäminen harvoin toimii. Kun ei se itsensä syyllistäminenkään oikein, vaikka onpa sitä jo kolmisenkymmentä vuotta tullut harrastettua.. :--D
No mutta, kiitos! Strömquist on kyllä kova, kiitos näiden löytämisestä kuuluu kyllä sinullekin!