HAN KANG : IHMISEN TEOT

HAN KANG : IHMISEN TEOT

230s.

Gummerus 2018

Alkuteos: 소년이 온다 (2014)

Suomennos: Sari Karhulahti

Käännetty englanninkielisestä painoksesta Human Acts

Yksi viime vuoden hämmentävämpiä, ja ehdottomasti myös voimakkaimpia lukukokemuksia oli Booker-palkinnonkin pokannut eteläkorealaisen Han Kangin Vegetaristi. Se oli outo, maaginen ja pimeä, mutta jätti vahvan halun lukea Kangia lisää. Tarkoitukseni oli vielä samaisena vuonna etsiä jostain käsiin vielä tuota uudempaakin teosta kehutumman oloinen Human Acts, mutta kun huomasin sen tulevan jo tänä keväänä suomennoksena, jäin laiskuuttani sitä omalle kielelle odottelemaan. Tuskin kovin vikaan tämäkään ratkaisu meni, Karhulahti kun on varsin upeasti jälleen kääntänyt yhden romaanin, englannin kautta toki, mutta alkuperäisen vahvuutensa säilyttäneenä.

"Hän ei ryhtynyt lukemaan vaan koetti pelkästään istua kaikessa rauhassa, ja vähitellen hänelle alkoi tulla nälkä. Hän kävi hakemassa kulhollisen varhain tuuleentuvaa riisiä, jota oli saanut äidiltään. Kun hän pureskeli riisinjyviä hiljaisena, syöminen alkoi yhtäkkiä hävettää häntä kuten niin monilla aikaisemmillakin aterioilla. Hän ajatteli tuon tutun tunteen vallassa kuolleita - niitä, joissa ei ollut enää elämää ja jotka eivät siis koskaan enää tarvitsisi ravintoa."

Pienoisessa lähiaikojen sarjakuvahuumassa pidempään romaaniin keskittyminen tuntui yllättävänkin haastavalta, eikä Ihmisten tekojen parissa ainakaan mitään kepeää hyvän mielen hetkeä vietelty. Parisen viikkoa tätä luin, mutta sen episodimainen rakenne antoi kuitenkin pidemmäksikin venyneet tauot anteeksi, ja siinä ajassa tästä ehti kasvaa mielessäkin suuri. Oikeastaan varsin valtava.

Han Kangin xromaani kertoo vuoden 1980 Gwangun mielenilmauksista, jossa opiskelijat protestoivat hallintoa vastaan. Kansannousu tukahdutetaan kuitenkin ennennäkemättömän verisesti, ja se jättää maansa historiaan rikkinäisen, julman ja kipeän kohdan, jota kohtaan kukaan ei halua katsoa, mutta jonka ympärille kietoutuu valtavan monen ihmisen ja suvun kohtalo. Ihmisen teot ovat käsittämättömän raakoja, sotilaat tappavat ja kiduttavat huvikseen, vankeudet kestävät vuosikausia ja vapautuksetkin tapahtuvat kuin varkain, koska syytä kidutukselle ei oikestaan edes ole. Ihmisen teot ovat siis ihmisyyttä kauheimmillaan, synkkiä raakuuksia, johon jostain syystä lajimme on taipuvainen toistuvin väliajoin.

Minulle Ihmisen teot ei ollut mikään helpoin teos, ja se uhkasi kerran jos toisenkin jättää kokonaan ulkopuoliseksi. Se vaati tulla luetuksi, mutta samalla se vaati minulta paljon. Se vaati keskittymistä, mutta myös valtavaa Wikipedia-surffailua, eihän kukaan nyt korealaisista, verisiksi muuttuneista kansannousuista ole Suomessa koskaan puhunut. Se vaati myös taistelua, tahdonvoimaa pysyäkseen mukana, ollakseen sulkematta silmiä silloin kun eniten mieli teki. Ja tämän kanssa sitä teki hurjan usein.

Mutta vaikka se vaatikin, oli lukukokemus silti varsin vaikuttava ja kokonaisvaltainen. Synkkyyden ja väkivaltaisuuden keskellä on ihmeellistäkin valoa, vaikkei sitä tahdo ensin huomatakaan. Kuten takakannessakin todetaan, se oli todella kollektiivista sydänsurua, mutta se oli ennenkaikkea sitä yhdessä, jollain karun kauniilla tavalla käsikädessä. Vaikka jokainen luku olikin eri näkökulmasta kerrottu, pyöri tarina taitaen yhden ja saman hetken ympärillä niin vakuuttavasti, etten sen sirpaleisuus edes tuntunut vaikealta, ennemminkin se antoi jotain sellaista, jota vain yhdestä kulmasta katsottuna ei olisi edes voinut saada. Osa luvuista eteni helpommin, toiset vaativat enemmän päättäväisyyttä päästäkseen loppuun, mutta tasaisen laadukasta jälkeä tämä oli heti ensisivuilta saakka. Vaikuttavin kohtaus minulle oli sensuroitu teatteriesitys, samoin kuin ruumiinsa jättävän sielun pyristely pahan ymmärtämisen kanssa. Tällaisia kipeitä yksityiskohtia tarina oli täynnä, mutta se oli silti harvinaisen ehjä ja todellinen.

Joskus todella kaikkein eniten tarvitsee sitä, että lähestyy kirjoja, jotka tuntuvuat liian vaikeilta, pitää silmät auki silloinkin kun ne tekisi kaikkein eniten mieli raakuudelta sulkea. Se, jos mikä on universaali kokemus, ja siitä muistuttaa hyvin myös tämä romaani. Eipä tällaisen raakuuden tarvitisi olla totta niin hurjan usein, niin hurjan monissa paikoissa.

Muualla: Maaginen realismi, Lukuisa, Oksan hyllyltä, Kirjojen kauneudesta & Kirjaluotsi
Helmet-haaste 2018: 05. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit