ALISON BECHDEL : HAUTUUKOTI
- TRAGIKOOMINEN PERHEENI
238s.
Like 2009
Alkuteos: Fun Home: A Family Tragicomic (2006)
Suomentaja: Taina Aarne
Sarjakuvahuuma vie mukanaan, ja jatkuu Katrin kommenttilaatikkoon heittämällä suosituksella, Bechdelin sarjakuvaromaanilla Hautuukoti. Kiitos loistavasta kirjavalinnasta kuuluu siis jälleen kerran maailman parhaalle kirjablogiyhteisölle ja sen kanssabloggaajille, mutta ehdottomasti myös Helmet-haasteelle: en takuulla olisi löytänyt tänä vuonna sarjakuvaromaanien maailmaan ilman sitä. Se lienee toki haasteen osa ideastakin, mutta no, toimii kuin häkä. Joten olkaa hyvät, rakkaat lukijani, vuorossa on jälleen kerran, jo viidennen postauksen peräkkäin kirja, jonka parissa olen saanut hurmaantua. Eikä yksikään niistä ole siltä "omalta mukavuusalueeltani". Tai entiseltä ainakaan, väittäisinpä nimittäin että olen saanut sitä jopa vähän laajennettua. Aikamoista.
Jos yleisesti sarjakuvista vielä hetki puhutaan, palasi oikeastaan vasta nyt mieleeni, että luin niitä itseasiassa yhdessä vaiheessa peruskouluikäisenä paljonkin. Lähinnä siis Lassia ja Leeviä, Kamuja ja Jerejä, sellaisia helppoja yksittäisiä pieniä tarinoita. Mutta luin kuitenkin, pidin niistä hurjasti ja ahmin niitä valtavasti. Todennäköisesti kaikki mitä silloin löysin. Joten kun nyt viitisentoista vuotta myöhemmin löysin sarjakuvat uudelleen, olinkin yhtäkkiä varsin tutulla alueella, jossa on yllättävänkin helppo olla. Visuaalisuus miellyttää, herättää ajatuksia ja toi taas omiin lukutottumuksiin jotain sellaista lisää, mikä sieltä on ehkä tavallaan puuttunutkin. Helppoa väliluettavaa, joka ei kuitenkaan ole niin hömppää, etteikö toimisi myös "päälukemisena".
Mutta itse Hautuukodista. Se on tosiaan Bechdelin omaelämäkerrallinen tarina itsestään, isästään ja heitä yhdistävästä enemmän tai vähemmän salaisesta homoseksuaalisuudesta. Se on tarina isossa kartanossa kasvamisesta, vierekkäin olemisesta, mutta silti omiin kupliin jäämisestä, jossa jokainen on näennäisesti lähekkäin, mutta niin kaukana toisistaan kuin yhdessä kartanomaisessa kodissa vain olla voi. Se on myös tragikoominen tarina kuolemassa, tahallisesta tai tahattomasta, etäisyydestä, josta viimein tuli kuoleman jälkeen konkreettista ja läheistäkin.
Hautuukoti oli yksinkertaisesti kuvitettu, ja silti juuri se toimi minusta parhaiten tarinan eteenpäin vievänä voimana. Vaikka tekstiä toki sarjakuviin mahtuu enemmän kuin vastaavan sivumäärän romaaneihin, oli kuvitus niin syvää, moniulotteista ja taitavaa, että tuntuu kuin olisin lukenut useampisatasivuisen omaelämäkerrallisen muistelmateoksen. Eleet, asennot, ilmeet ja asenteet välittyivät sanattomasti, hienosti käytetty toisto kuljetti tarinaa kehinä kipupisteensä ympärillä, ja se loi todella vahvan ja aistivoimaisen tunnelman talosta, jossa oikein kenelläkään ei ollut hyvä olla, kasvaa eikä elää, vaikka sen kulissit olivatkin täydellisyyttä hipovat. Mutta kuten kaikki tietoisesti rakennettu lopulta on, jää sekin vain kaukaiseksi ihannekuvaksi todellisuudesta, aitoudesta, jota ei tietoisilla päätöksillä koskaan pystytä keinotekoisesti luomaan.
Bechdelin kerronta on vaivatonta ja se päästää lähelle, tuo koko tragikoomisuuden osaksi omaakin kokemusmaailmaa. Homoseksuaalisuus on toki kantava teema, mutta se on silti sitä taustalla, ennen kaikkea tärkeintä on suhde tai suhteen puuttuminen omaan isään. Kipuilu oman piilotetun identiteetin kanssa heijastuu sarjakuvaromaanissa kumpaankin päähahmoon, Alisoniin itseensä sekä tämän piilossa elävään isään, kun kumpikin yrittää elää omaa kiellettyä haluaan toisensa kautta. Bechdel on äärimmäisen ymmärtäväinen ja lempeä isänsä vikojakin kohtaan, ja on ihailtavaa, miten hän osaa nostaa itsensä tarinasta ulos tarkastellakseen sitä tarkasti ja objektiivisesti. Ainakin tämän sarjakuvaromaanin sivuilla.
Kuten ylläolevasta tekstistä siis kenties jo päätellä voi, pidin tästäkin valtavasti. Se oli lämmin, mutta surullinen, jollain tapaa haikeankaunis ja ennen kaikkea todella tragikoominen. Sen visuaalisuudessa on sellaista voimaa, etten aina edes muistanut tietoisesti sarjakuvaa lukevani.
Hautuukoti oli yksinkertaisesti kuvitettu, ja silti juuri se toimi minusta parhaiten tarinan eteenpäin vievänä voimana. Vaikka tekstiä toki sarjakuviin mahtuu enemmän kuin vastaavan sivumäärän romaaneihin, oli kuvitus niin syvää, moniulotteista ja taitavaa, että tuntuu kuin olisin lukenut useampisatasivuisen omaelämäkerrallisen muistelmateoksen. Eleet, asennot, ilmeet ja asenteet välittyivät sanattomasti, hienosti käytetty toisto kuljetti tarinaa kehinä kipupisteensä ympärillä, ja se loi todella vahvan ja aistivoimaisen tunnelman talosta, jossa oikein kenelläkään ei ollut hyvä olla, kasvaa eikä elää, vaikka sen kulissit olivatkin täydellisyyttä hipovat. Mutta kuten kaikki tietoisesti rakennettu lopulta on, jää sekin vain kaukaiseksi ihannekuvaksi todellisuudesta, aitoudesta, jota ei tietoisilla päätöksillä koskaan pystytä keinotekoisesti luomaan.
Bechdelin kerronta on vaivatonta ja se päästää lähelle, tuo koko tragikoomisuuden osaksi omaakin kokemusmaailmaa. Homoseksuaalisuus on toki kantava teema, mutta se on silti sitä taustalla, ennen kaikkea tärkeintä on suhde tai suhteen puuttuminen omaan isään. Kipuilu oman piilotetun identiteetin kanssa heijastuu sarjakuvaromaanissa kumpaankin päähahmoon, Alisoniin itseensä sekä tämän piilossa elävään isään, kun kumpikin yrittää elää omaa kiellettyä haluaan toisensa kautta. Bechdel on äärimmäisen ymmärtäväinen ja lempeä isänsä vikojakin kohtaan, ja on ihailtavaa, miten hän osaa nostaa itsensä tarinasta ulos tarkastellakseen sitä tarkasti ja objektiivisesti. Ainakin tämän sarjakuvaromaanin sivuilla.
Kuten ylläolevasta tekstistä siis kenties jo päätellä voi, pidin tästäkin valtavasti. Se oli lämmin, mutta surullinen, jollain tapaa haikeankaunis ja ennen kaikkea todella tragikoominen. Sen visuaalisuudessa on sellaista voimaa, etten aina edes muistanut tietoisesti sarjakuvaa lukevani.
Hautuukodista on blogattu paljon, ja se on selvästi jakanut mielipiteitä. Lisää postauksia täällä: Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä, Pieni kirjasto, Kirjanurkkaus, Todella vaiheessa & Lukuisa
Helmet-haaste 2018: 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
Minäkin luin tämän vasta ja pidin paljon. Perhekuvaus on hyytävää ja kuitenkin jossain määrin armeliasta. Kaikki perheet ovat totisesti onnettomia omalla tavallaan.
VastaaPoistaSarjakuvaromaanit ovat minullekin uusi aluevaltaus, ja nyt tekee mieli vain ahmia niitä. Uusien tuulien haistelu on aina niin mahtavaa!
Armeliaisuus tässä isä-kirjassa oli jotenkin todella vaikuttavaa, mutta vielä suuremmin se tuli minulle iholle juuri eilen loppuunlukemassani Bechdelin Äideistä parhain -sarjakuvaromaanissa! Sitäkin suosittelen ehdottomasti, jos tästä pidit. :)
PoistaJa se todella on, miten helppo näihin on väsyneempänäkin tarttua! Tulee luettua hurjasti enemmän, kun oppii lukemaan viimein myös monipuolisemmin. :)
Itsellekään ei ole oikein koskaan tullut edes mieleenkään lueskella sarjakuvaromaaneja, mutta näiden blogipostausten jälkeen alkoi herätä mielenkiinto. Tämä kirja varsinkin vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, joten taitaa mennä kokeiluun :).
VastaaPoistaIhana kuulla, että innostus on tarttunut sinnekin, toivottavasti tykkäät! :) Tämä oli kyllä varsin mahtava sarjakuvaromaani kaiken kaikkiaan, uskoisin että siitä on varsin turvallista aloittaa!
Poista