JEFFREY EUGENIDES : MIDDLESEX

JEFFREY EUGENIDES : MIDDLESEX

♥ ♥ ♥ ♥ ( ♥ )

777s.

Otava 2003

Alkuteos: Middlesex, 2002

Suomentaja: Juhani Lindholm

Olen säästellyt pitkään Helmet-haasteen kohtaa Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään kirjalle, jonka olen lukenut jo aiemmin. Tahtoisin lukea enemmänkin vanhoja lempikirjojani uudelleen, sillä se tuttuuden tunne kaikessa nostalgisuudessaan on varsin valloittava, mutta kun maailma on niin täynnä uusia ja lukemattomiakin, tahtoo näille harvemmin aikaa jäädä. Suurin haaveeni olisi uudelleen lukea Täällä Pohjantähden alla -trilogia, mutta kun Pride-viikko muutama viikko sitten pyörähti Helsingissä käyntiin, sain viimein tartuttua tähän toiseksi suurimpaan lukuhaaveeseeni, Middlesexiin. Ja se oli todella sen arvoista.

"Olen syntynyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran tyttövauvaksi Detroitissa eräänä poikkeuksellisen savusumuttomana päivänä tammikuussa 1960, ja toisen kerran nuoreksi pojaksi terveyskeskuksessa Petoskey-nimisen paikan lähistöllä Michiganissa elokuussa 1974."

Luin Middlesexin ensimmäistä kertaa vuonna 2009, kahdeksan vuotta sitten, 22-vuotiaana. Se sytytti saman tien järkähtämättömän rakkaussuhteen, voimallisen elämäni kirja -kokemuksen, täydellisen hullaantumisen. Se oli siihen aikaan kaikkea mitä kirjalta saatoin vain odottaa: se oli intensiivinen sukukertomus, tarina sukupuolisuudesta, kolmen sukupolven taistelu 1920-luvun Kreikasta siirtolaislaivalla Amerikkaan laukku täynnä sukusalaisuuksia ja geenien salakuljetusta kohti nykypäivää. Se oli pitkä, runsas ja monitahoinen, älykäs ja omalla tavallaan silti sopivan helppo, se ei työntänyt luotaan, vaan otti mukaan epäileväisemmänkin lukijansa. Se saavutti sijansa tärkeimpinä lukeminani kirjoina, ja se on säilyttänyt sen järkähtämättä, vaikka sen pariin palasinkin uudelleen vasta nyt. 

Ja nyt, useita vuosia myöhemmin, muistin lähes joka solulla, miksi olen tätä niin rakastanut. 

Suunnittelin lukevani tämän niinkin vikkelään kuin Pride-viikon loppupuolikkaan aikana, mutta ihan siihen tahtiin ei lomapääni 777-sivuisen kirjan kanssa suoriutunut. Tuohon teemaan tätä kirjaa silti edelleen lämpimästi suosittelisin, koska nyt etenkin toisella lukukerralla en voinut kuin hämmästellen ihailla sitä tapaa, miten intersukupuolisuus tässä kirjassa on kuvattu. En toki tiedä miten ulkopuolisena tämä on kirjoitettu, mutta niin ikään ulkopuolisena lukeminen, tavallisena cis-naisena syntyneenä tätä lukien ainakin se tuntui realistiselta ja järkeenkäypältä. Sen sukupuolisuuden kuvaus oli realistista ja moniulotteista, sellaista kuin sukupuoli käsitteenä niin monella tapaa onkin. En toki pysty antamaan mitään kovin suurta vakuutusta siitä, miltä tätä kirjaa tuntuisi lukea intersukupuolisena, ja jos se sen näkökulman tarkkailua ei kestäisi, olisin valmis mahdolliset puutteet myöntämään, mutta näillä tiedoilla, tällä näkökulmalla pidin siitä kuitenkin. Se tuntui todelta, ehkä jopa niin vahvasti, että sen mahdollista totuuspohjaa tahtoisi alkaa penkoa enemmänkin.

Eikä kirja pelkkää sukupuolisuutta ollut, se oli myös kaunis sukutarina monenlaisista kielletyistä ja erilaisista rakkauksista, ihmisen yksilöllisyydestä kulttuurin ja sen muovaavan minäkuvan keskellä. Se oli taistelua ajan hengen mukaisesti, se mitä 40-luvulla tai 70-luvulla vastustettiin ja kannatettiin oli niin tiukassa aikansa kuvassa, ettei sitä ehkä osaakaan käsittää kuin vasta aikakauden mentyä. Ja sitähän elämä nytkin on, meidän taistelumme, haasteemme, minäkuvamme ja identiteettimme rakentuvat hurjaa vauhtia sen kulloisenkin ajankuvan päälle, sitä vastaan tai vasten, niin tiukasti, ettei sitä tahdo huomatakaan ellei aivan erikseen pysähdy katsomaan. Ja tämän avulla, hienoisesti rivien välistä senkin muisti välillä tehdä. Kuvaavaa oli löytää aivan samoja ajatuksia 1970-luvun sukupuolisuuden käsityksestä yhteiskunnan tuotteena, niitä sellaisia aivan samoja asioita, joita nykyään pidetään joissain piireissä uutenakin keksittyinä. Ajatukset ja ajatusmallit aaltoilevat aikansa mukana, mutta mitä enemmän niiden historiasta tietää, sen perustellummin ne osaa tässä ajassa asettaa kontekstiinsa.

Olin oikeastaan unohtanut tästä aivan hurjan paljon. Muistin toki Calliopen taustan, isovanhempien rakkaustarinan, Calliopen ensirakkauden, Kohteenkin hämärästi. Sekin ehkä osaltaan teki tästä uusintalukukerrasta omanlaisensa elämyksen, ja vahvisti asemaa lempikirjoissa, mutta pakko silti ehkä myöntää, että tuo 4,5 sydämen arvio perustuu kyllä myös hurjasti nostalgiaan ja oman lempiasian pariin palaamiseen. Siihen samaiseen, joka saa minut rakastumaan esimerkiksi nuoruuteni ensiaikuiskotikaupunkiin Osloon yhtä uudelleen, niihin muistoihin ajoista, joita ensi kertaa kokiessaan näki, hetkiin, jotka ovat ikuisesti (ja onnellisesti) takana päin, niin, että ne kurjat ja vähemmän tärkeät ovat onnistuneet hioutumaan pois. Rakastin tätä kirjaa edelleen, mutta osiltaan ne aukot, jotka aiemman lukukerran lukemisen riemu oli hionut pois, täyttyi lähinnä rakkaudella siitä, että tämä kirja on ollut yksi osa sitä kertomusta, joka on kasvattanut minusta minun. Mutta ihanaahan sekin tosiaan on, eikä se tämän kirjan merkitystä lainkaan vähennä. Päinvastoin. Ja suosittelisin minä tätä edelleen kaikille, jotka eivät sitä ole vielä lukeneet. Lähes varauksetta.

Helmet-haaste 2017: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään