ROSA MERILÄINEN & SAARA SÄRMÄ : ANNA MENNÄ - OPAS HAUSKEMPAAN ELÄMÄÄN

 

ROSA MERILÄINEN & SAARA SÄRMÄ :

ANNA MENNÄ - OPAS HAUSKEMPAAN ELÄMÄÄN

♥ ♥ ♥ ( ♥ )

364s.

S&S 2016

Asioita, jotka ovat minulle vakavia: Työ. Työkaverit, lapset töissä, suhde esimieheen, työtehtävät, hauskojen asioiden tekeminen töissä. Tulevaisuus. Opinnot. Suorittaminen. Sen tietäminen, mitä teen seuraavan vaiheen jälkeen. Raha. Säästäminen. Tuhlaaminen. Tämä hetki. Mennyt hetki. Tuleva hetki. Hetki joka ei tullutkaan. Syöminen. Se, että syön rennosti. Se, että syön juuri niin kuin kuuluu. Se, etten syö. Feminismi. Vaatteet. Tatuoinnit. Nekin, joita en ottanut. Kirjoittaminen. Toisten kirjoitusten lukeminen. Kielioppi. Kirjojen loppuunsaattaminen. Kirjan kesken jättäminen. Se, että kaikki sujuu kontrollissa. Se, että jos kontrolli pettää, on lähtöisin muista kuin minusta. Tuoreet kukat. Sosiaalinen media. Piilossa pysyminen. Seuraajien saaminen. Rentoutuminen. Nipottaminen. Parisuhde. Harrastukset. Erilaisuuden hyväksyminen. Tämän listan tekeminen.

Näin muutama mainitakseni. Ja ehkä ei varsinaisesti tarvitse enää erikseen kertoa, mutta mitä ahdistuneempi arjessa olen, mitä vähemmän asiat ovat minun kontrollissani, mitä vähemmän pystyn yhtaikaa hallitsemaan muun muassa kaiken, sen enemmän suuntaan vakavamielisyyteni pieniin asioihin. Siihen, että vaatteet sijoitetaan oikeille paikoilleen. Perjantaisin siivotaan, ettei lauantaiaamuna tarvitse nähdä koirankarvaakaan lattialla. Että juon kahvini kauramaidolla, vaikka kermakin on kyllä aika hyvää. Ettei likaisia veitsiä ole pöydällä. Jos en voi hallita kokonaisuutta, hyökkään raivolla yksityiskohtien kimppuun ja alistan edes ne valtani alle. Hah.

"Minkälaisia ystäviä kannattaa vältellä:

Syyllistäjät: Kuinka sä voit lentää / syödä lihaa / ajaa autoa / jäädä hoitovapaalle! Vastaus: Helposti.

Suorasuut: Ihmiset, jotka eivät tarvittaessa kykene valkoisiin valheisiin, ovat itsekkäitä. "

En ihan lähtenyt lukemaan Meriläisen & Särmän kirjaa minään self help -henkisenä hyvänolonoppaana, vaan ihan vain vähän kevyempänä kirjana feminismistä. Toki se ensisijaisesti kai tuota jälkimmäistä pitkälle onkin, mutta voi miten vapauttava tämä kirja tähän, kuten rivien välistä ehkä huomaa, pikku asioista nipottavaan kontrollifriikki-väliin olikaan. Kaksi rohkeaa julkifeministiä ovat kirjoittaneet hauskan ja rennon kirjan siitä, miten kaikki voi olla hauskaa ja rentoa, feminismikin. He käsittelevät elämän aika laajalta kaarelta, ja aiheena ovat niin ystävyys, yhteiskunta, ruumiillisuus, työ kuin kotikin. He käyvät niin keskenään kuin lukijoillekin suunnattuna riemastuttavan älyllistä keskustelua, ja kaikkein tärkeintä ei olekaan se "ole itsellesi armollinen" -mantra, vaan että relaa. Suhtaudu asioihin hieman kevyemmin, jotta painavakin saa pontta. Nosta näitä asioita esille, pidä ääntä, mutta älä häpeä. Sillä millään muulla häpeästä ei eroon pääse kuin hurtilla huumorilla ja aivan mahtavalla elämänasenteella, jota varmaan kaikkein guruimmatkin joutuvat päivittäin harjoittelemaan. Toivo ei ole siis menetetty.

Olen toki ihminen, joka hokee että mielialansa ja elämänasenteensa voi valita, mutta olen myös lähiaikoina ymmärtänyt, että helppohan niin on sanoa kun elämän perustasapaino on kunnossa, etkä ole muun muassa eroamassa, lapseton tai masentunut. Mutta kun jää vellomaan siihen ajatukseen, että elämässä on jotain perustavaa laatua pielessä, siitä sellaista myös tulee, ihan pieleenmennyttä. Sukeltaessani humoristisfeministiseen maailmaan ja itsensävoittamisen ympyröihin tajusin, että tässä etuoikeutetussa maailmassa on lopulta aika turha istua ja nyyhkyttää kun ei voi kontrolloida koko elämäänsä. Minun oma murheeni on toki tärkeä, mutta maailman mittakaavan kannalta suoraan sanottuna täysin mitätön. Ja jos edes osan siitä energiasta, jonka märehtimiseen ja epämääräisiin "kontrolloin nyt edes puolisoni sukkalaatikkoa kun elämää en voi" -räpellyksiin käytän, suuntaisinkin hieman enemmän löysäämiseen ja niihin yhteiskunnallisiin epäkohtiin, olisi elämä aika paljonkin suunnitelmallisempaa. Puuttumatta siihen, miten paljon maailmassa ja yhteiskunnassa on kaikkea kontrollini ulkopuolella, voisi sinnekin välillä sukeltaa vähän korkeammalta uimahyppylaudalta. Ei ehkä pääedellä, mutta niin kuin itselle turvallisimmilta tuntuu.

Pidin tässä kirjassa erityisesti ystävyyden, yhteiskunnan sekä työn kappaleista. Meriläinen & Särmä suuntavat ihailtavalla vimmalla kohti norminpurkutalkoita, ja tekevät upeaa työtä jo sen tarpeen selittämisellä. Jos me kaikki toimimme aina "kuten tapana on", ja toteutamme järjettömän yksiviivaisia "mutta kun näin on aina tehty" toimintatapoja kykenemättä edes itse allekirjoittamaan niitä, myllerrämme keskellä sellaista sisäistä ristiriitaa, että eihän lopputuloksesta saa tolkkua enää kukaan. Meidät opetetaan pienestä pitäen häpeämään, nöyristelemään, olemaan hiljaa, piilossa ja näkymättömiä. Päiväkotien eteisissä saattajat tiuskivat lapsilleen, jotka ovat valinneet reiälliset housut, että johan sinulle nauraa koko päiväkoti. Tyttöjä kannustetaan olemaan hiljaa ja kuuliaisia, koska tuomalla itseäsi tykö olet vähintäänkin vastenmielinen tyrkky. Oli ripsesi tehty muovista tai olleet näkemättä ripsiväriä vuosiin, et ole oikea nainen.  Häpeä, häpeä, häpeä, olet vääränlainen, teet mitä tahansa. Että eläpä siinä sitten, pää pystyssä ja pyri samaan kuin muutkin. 

Häpeästä irrottautuminen on tärkeintä, kun haluaa saada asiansa nähdyksi ja kuulluksi. Mutta on se tärkeää myös arjessa, sillä jos etukäteen pelkää muiden reaktioita, ja jättää sanomatta tai tekemättä, ei ole kuin yksi pieni rikkahippunen, joka elää ikuisesti sisäisten ristiriitojensa vankina. Häpeästä irrottautuminen on myös feministinen teko, koska kun meitä enää ei painetakaan alas vain näennäisen sukupuolemme perusteella, voimme pistää vastaa. Vääntää kättä ja hypätä vierelle, sinne juuri, missä toiset ehkä luonnostaan osaavat ajatella vähemmän muiden ajatusten merkityksiä. Kuten ehkä Särmä  (tai sitten Meriläinen, mutta en nyt tarkasta, koska todistan etten ole kontrollifriikki, vaan niin rento, että voi esittää jopa faktan tällälailla epämääräisenä) sanoo, mitä sitten, jos joku paheksuu sinua ruutunsa takana tai työpaikan kahvihuoneessa, hänen ongelmansahan se on eikä sinun. Ja paheksumalla itse muita työnnät vain koko systeemiä tehokkaasti alaspäin, sillä vain olemalla rohkeasti paheksuttava, niistä normivankiloista voi luopua ja asioissa päästä eteenpäin. Ja se  tulee varsin tehokkaasti läpi tämän kirjan kansien välissäkin.

Ehkä ihan hieman objektiivisemmin arvioitaessa tämä kirja olisi ollut aika puhdas keskiverto kolmen tähden kirja, koska mitenkään kovin hurjasti se ei uutta tarjonnut eikä maailmaani muuttanut, ja sen viimeinen "ole se muutos, jonka maailmassa haluat nähdä" -henkinen kappale oli vähän päälleliimattu ja sen oloinen, että laitetaan nyt tää tähän kun täs kai kuuluu olla vähän tällainen. Mutta koska se tuli taas niin vakavaan väliin omaa elämääni, ja pitkästä aikaa nauroin ihan kunnolla ääneen, ja ainakin ehkä ihan vähän vapauduin jostain pakko pitää hävettää en kehtaa olla tekemättä kontrolli kontrolli kontrolli -tunnetiloistani, ja jätin IMUROIMATTA tämän kirjan innoittamana, koska kyllähän sitä nyt voi elää, vaikka pieniä karvatupsuja lattialla onkin, se ei vähennä minun asemaani hyvänä yhteiskunnan jäsenenä tai herranjestas, naisena, saa se nyt neljä. Tai ainakin melkein. Ja hei, opinpa nyt ainakin muutaman uuden asiankin, tai lähinnä kahden sanan poisjättämisen aktiivisesta sanavarastostani: guilty pleasuren, koska voi nyt elämä, ihanko tosiaan olen itsekin ollut aina mukana siinä, että en voi kuunnella JVG:ta tai Robinia tai katsoa televisiosta Made in Chelseaa, koska se ei ole tämän hetkisten sosiaalisten normien mukaista omassa punaviherkuplaisessa ikäluokassani Etu-Töölössä kauralatteparta ylähuulellani ja toisekseen naisellisuuden, etenkin kun sillä määritellään oikean- tai vääränlaista tapaa olla sitä, mitä sukupuolta ikinä edustaakaan, koska hei, kun olen nainen, kaikki mitä teen, on naisellista. Että kirja kainaloon, skumppa käteen ja norminpurkutalkoisiin ihmiset hyvät! Ei niitä rintaliivejäkään ole pakko polttaa, jos ei tahdo, mutta saa, tietysti. Sinustahan se kiinni on.

Helmet-haaste 2017: 04. Kirja lisää hyvinvointiasi