ONNEA ON

Koska on maanantai, loma ja sellainen pieni self help -henkinen olo, eikä seuraavaa luettavaa kirjaa ole näillä hieman joka suuntaan jakautuneilla keskittymisillä nyt ihan hetkeen näkyvissä tänne blogiin blogattavaksi (ja ennen kaikkea koska minun pitäisi nyt kirjoittaa kymmensivuista esseetä vuorovaikutuksesta ja autismin kirjosta), ajattelin vanhojen hyvien tapojen mukaan listailla muutamia asioita, jotka tekevät minut onnelliksi, nimenomaan juuri nyt, juuri tässä hetkessä, koska niitä sitä on ainakin itsensä kaikkein haastavin nähdä. Joten oi maanantai, täältä pesee.

♥ No se loma. Ei ehkä tarvitse erikseen perustella, mutta paitsi että se tulee tarpeeksi levon kannalta, se tulee tarpeeseen niin monella muullakin tapaa, etten ehkä edes uskoa voisi. Ja se tulee tarpeeseen myös, koska olen ensimmäistä kertaa vuosiin pimittänyt yhtä kirjaa itselläni niin kauan, että olen siitä jo euroja velkaa kirjastolle. Ja anteeksipyynnön velkaa seuraavalle tunnolliselle opiskelijalle, joka halunnee siitä myös pian esseensä kirjoittaa.

♥ Kahvi. Oi kahvi!! Vannoutunut teenjuoja on kääntänyt tänä vuonna kelkkansa, mutta taistelen edelleen sitä vastaan, että joisin kahvia arkena. Koska ikuinen taipumukseni koukuttua liikaa asioihin, haluan olla edelleen jatkossakin ihminen, joka pääsee töihin ilman kofeiinimyrkytystä.

♥ Tuleva syksy. Ok, se miten se tekee nyt onnelliseksi, on ehkä lähinnä käsitteellistä onnea, tietoa jostain tulevasta muutoksesta, mutta yllättävän hyvin se potkii silti jaksamaan arkea kun tietää, että edessä on ihan jotain muuta. Jotain sellaista, että tätä hetkeäkin saattaa joskus tulla ikävä.

♥ Kolme kirjaa kesken, eikä se edes harmita. Luen yhtä romaania (Augustus!), yhtä tietokirjaa (Sapiens!) ja yhtä runokirjaa (!!!!!) (Nähty. Elämä.), ja koska kaikki on niin erilaisia, ei haittaa syventyä aamubussissa romaaniin, iltaisin tietokirjaan ja kaiken muun välissä yksittäisiin runoihin, joiden seurassa kerrankin en tunne itseäni runotyhmäksi*. 

♥ Se, että itseasiassa minulla on Goodreadsin mukaan neljä kirjaa kesken, mutta koska kirjoitin yhden niistä tilapäivitykseen, että "tämä on niin huono, että lopettaisin kesken, jos en lukisi Helmet-haastetta varten", päätin lopettaa kesken. Ja se tekee onnelliseksi, koska pinttynyt tapani lukea kaikki kurakin loppuun asti alkaa viimein murtua. En toki halua kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä kirjoista, mutta alan viimein ymmärtää, etten myöskään halua tuhlata aikaani huonojen lukemiseen. Vaikka ne miten maagisesti voisikin "yllättää lopuksi". Harvapa jo ensimetreillä huonolta vaikuttava niin on tehnyt.

♥ Uudehko kirja-instagramtilini, @mitaluimmekerran. Kerrankin saa postata vaikka päivittäin, ilman että  kirjakuvan jälkeen katoaa 2-5 seuraajaa. Kirjakuvat, oman henkilökohtaisen ig-profiilini selfiet. (Okei, ne saa myös aina pienen kadon aikaan, mutta sen ilmiön sentään tunnistan itsessänikin seuraajana.)

♥ Se, että käytin juuri tunnin instagramissa, täällä blogissa ja ihan ruokapöydän tuolilla tätä hetkeä kuvaten ja kuvaillen, enkä tehnyt lainkaan sitä, mitä kuvissani väitin, eli kirjoittanut esseetä. Eikä siitä tullut huono omatunto, koska ehtiihän sitä. 

(*runotyhmä on ihminen, joka on opetettu yläkoulussa ja lukiossa, että jokainen luettu runo pitää ehdottomasti tulkita, koska muuten olet ihan vain huono. Ja se pitää myös tulkita oikein, koska alitulkinta saa sinut näyttämään laiskalta ja ylitulkilta vähän sekapäiseltä. Itse kallistuin aina jälkimmäiseen.)