LÄHI-IDÄN SUOSIKKINI

Lukiessa tulee välillä hassuja kausia, niitä sellaisia, kun yhden kirjan luettuaan tekee mieli lukea seuraavat kymmenenkin samasta aiheesta. Se ensimmäinen vie niin mukanaan, että aiheen ei osaa enää antaa olla, eikä mikään muukaan sen jälkeen säväytä samalla tavalla. Näitä uppoutumiskausia ei varsinaisesti ole nyt ihan lähiaikoina ollut, paitsi ehkä hieman Murakamin kirjallisuuden suhteen, mutta parasta onkin kun vanhasta kaudesta käteen jää pino ikilemppareita. Ja niitä jälkeensä jätti ehdottomasti vahviten muutaman vuoden takainen sukellus Lähi-Idän maisemiin.

01. KAMILA SHAMSIE : POLTETUT VARJOT

Shamsien Poltetut varjot luin viitisen vuotta sitten, muistaakseni silloisen blogini kautta saadun suosituksen perusteella. Kirja olisi sopinut myös edelliseen kaukoaasialaisempia lempikirjojani listanneen postauksen jatkoksi, se kun lähtee liikkelle toisen maailmansodan aikaisista raakuuksista, valonvälähdyksistä, atomipommista, joka jättää Hiroko Tanakan selkään vain linnunmuotoiset paloarvet kaiken muun tutun kirjaimellisesti hajottua ympärille. Tarina jatkaa matkaa Delhiin, ja sieltä myöhemmin Pakistaniin, jossa elämä muotoutuu aivan erilaiseksi kuin kukaan alussa olisi uskonut. Tämä kirja on voimakas ja raju, mutta silti jotenkin todella kaunis, sellainen, jota suosittelisin varauksetta oikeastaan kaikille. Ainakin viisi vuotta sitten se avasi kovasti silmiäni ja sai tuntemaan ihan jotain uutta, mutta uskon vahvasti, että se siihen kykenisi vielä nytkin uudelleen. Myös Shamsien Kartanpiirtäjä oli ihana ja lämmin teos, ei tosin yhtä vahva, mutta oikein luettava sekin.

02. KHALED HOSSEINI : TUHAT LOISTAVAA AURINKOA

Tuhat loistavaa aurinkoa on varmaan lähes jokaisen luettujen listalla jo pyörinytkin, mutta pakko tästä silti on mainita, jos se vaikka joltain on väliin jäänyt. Hosseinin kirjoittama tarina kahden afgaaninaisen kohtaloista burkien alla oli niin värisyttävä ja voimakas kirja, että se minut tämän Lähi-Idän teeman sisälle aikoinaan, jo seitsemisen vuotta sitten, totaalisesti imaisikin. Tämä teos laittaa hieman sitä länsimaista maailman voivottelua taas omaan mittakaavaansa, ja muistuttaa niistä kohtaloista, joita muualla eletään meidän oman yltäkylläisyytemme aikana. Hosseinin Leijapoika sekä Ja vuoret kaikuivat oli molemmat ihania kirjoja myös, ei niin väkeviä kuin tämä, mutta ehdottoman luettavia kyllä.

03. SUSAN ABULHAWA : JENININ AAMUT

Ja sitten on Abulhawan Jeninin aamut. Tämän luin muistaakseni niin ikään blogiin saadun suosituksen perusteella, enkä aloittaessa osannut arvatakaan miten voimakas lukukokemus minulla edessä olisi. Näistä kaikista tämä kirja on ehdottomasti vahvoin ja ajatuksia herättävin, sellainen, joka  pitäisi mielestäni kuulua jokaisen luettujen kirjojen listoille. Se on tarina Palestiinan ja Israelin konfliktin juurista ja historiasta, mutta se on myös tarina yhden perheen järkyttävistä kohtaloista ja elämästä pakkosiirtojen ja sorron keskellä niillä samoilla mailla, jossa oma suku on asunut jo vuosisatoja. Se on myös tarina, joka saa ymmärtämään jopa länsimaalaista terroristi-osoittelua hieman kriittisemmästä näkökulmasta, pohtimaan asioita välillä myös ainaisten kauhukuvien takaa yksittäisten ihmisten kannalta. Tämä on onneksi nykyään omani, koska tämän pariin haluan palata vielä monta kertaa.

+ JEAN SASSON : MAYADA: SADDAMIN VANKI

& 

JENNY NORDBERG : KABULIN TYTTÖJEN SALAISUUS: VAIETUN VASTARINNAN JÄLJILLÄ AFGANISTANISSA

Ja vielä ekstravinkkeinä nämä kaksi. Mayada, Saddamin vanki on vaikuttava tarina Saddamin hirmuhallinnon jalkoihin jääneestä naisesta, joka ennaltamäärätyn rikkeen vuoksi työnnetään vankilaan kidutettavaksi muiden kohtalontovereidensa keskelle. Kirja on toimittajan kertoma tositarina 1990- ja 2000- lukujen taitteiden Irakista, ja vaikka se tuntuikin aikoinaan varsin haastavalta ja vaikealta, antoi se lopulta hurjasti enemmän kuin otti. Ehdottoman suositeltava, jos elämäkerralliset teokset kiinnostavat.

Lisäksi viime vuonna lukaisin tuon kovasti hehkutetun niin ikään toimittajana tunnetun Nordbergin teoksen Afganistanista, ja heidän pikkutyttöjensä selviytymistarinoista pojaksi pukeutuneina jopa raa'ankin patriarkaalisen kulttuurin keskellä. Yleistunnelma kirjasta oli varsin vaikuttunut, vaikka yhtaikaa teos ei ihan hirveästi uutta antanutkaan. Se oli tutkivaa journalismia, rohkeaa ja valaisevaa faktaa, joka oli kirjoitettu niin sen verran koukuttavasti, että draamankaaren olisi voinut ajatella olevan kaunokirjallista. Romaanina sen tietynlainen naiivius ja tapa selittää Lähi-Idän kulttuureita länkkärilasit silmillä ei ehkä olisikaan ollut niin häiritsevää, mutta toisaalta, jos ajattelee, että kirjan tarkoitus oli valoittaa asiaa tietämättömille, siinä se onnistui varsin mainiosti. Itse aiheesta ennenkin lukeneena ja muutenkin Lähi-Idästä erityisen kiinnostuneena monetkin kirjan teemat olivat ainakin jo jollain tasolla tuttuja, ja siksi ehkä shokeerauksen sijaan jäi enemmän aikaa analyysille, mutta ei se tässäkään valossa valjuksi jäänyt. Tämä on kirjoja, joita useamman ihmisen pitäisi lukea, mutta tämä on myös kirjoja, joita pitäisi ajatella syvemmin myös feminismin kautta ihan täällä pumpulisessa ensimmäisessä maailmassakin. Koska keitä me olemme kauhistelemaan ikiaikaisia bacha posh -perinteitä Afganistanissa, kun sama Madonna-huora -naisjako pätee varsin paljon edelleen myös omassa kulttuurissamme? Ja mikä pelottavinta, mitä enemmän äärioikeisto nousee, sen suurempaa jalansijaa se tuntuu jatkuvasti täällä länsimaissakin takaisin saavan. Historia todellakin toistaa itseään, oli mistä kulttuurista kyse tahansa.