TOVE JANSSON : MUUMIT

Niille, jotka eivät edellisiä blogejani ole lukeneet, niin tiedoksi, että rakastan muumeja. Olen kasvanut niiden keskuudessa, kotikodin kirjahyllyistä löytyy kaikki Toven muumit alkuperäispainoksina isäni lapsuudesta, japanilaismuumit valloittivat ajatusmaailmani tv:n kautta, arkeani ilahduttaa tänä viikonloppuna erityisesti tieto uudesta esi-isä-muumimukista ja koristaapa oikeaa olkavarttani myös Muumimamma-tatuointi muistona polttareistani. Joten kun nämä muumit nyt omaksi ilokseni olen lukenut läpi viimeisen vuoden sisällä, ja aloittanut myös töissä lepohetkellä Muumien lukemisen lapsille, joten ehkä ne ajatukset ovat tervetulleita myös tänne blogitontillekin.

MUUMIT JA SUURI TUHOTULVA

Toven ensimmäisessä muumikirjassa Muumipeikko ja Muumipeikon äiti lähtevät etsimään hattivattien perään lähtenyttä isää. He kokevat matkalla vaaroja, mutta niin he vain löytävät kauniin pienen laakson, joka on ehdottomasti kaunein, mitä koskaan on nähty. Janssonin ensimmäinen muumikirja on jotain erilaista myöhempiin verraten, mutta omassa unimaisessa kerronnassaan se on sangen viehättävä näinkin. Tästä on hyvä aloittaa ja jatkaa matkaansa seuraavien kahdeksan muumitarinan pariin.

MUUMIPEIKKO JA PYRSTÖTÄHTI

Maailmaa uhkaa pyrstötähti, ja koska Piisamirotta ennustaa maailmanloppua, laittavat isä ja äiti lapsensa tähtitornille Nipsun kanssa selvittämään avaruuden todellisen luonteen. Matkalla Muumipeikko ja Nipsu tapaavat niin Nuuskamuikkusen, Hemulin kuin Niiskutkin, ja tarina kulkeekin muumimaailmaan suhteutettuna varsin vauhdikkaasti kuvaten kuitenkin maailmaansa erityisen kauniisti. Ensimmäisenä suomennettu muumikirja osuu omassa elämässäni varsin täysin sydämeen. Kirja on kaunis ja hurmaava, ja miten hurmaava voikaan Nipsu tässä kirjassa olla! Ah. Töissä lapset nauroivat oksentelevalle pikkuotus Nipsulle ja vihaiselle angostuurapensaalle minkä kerkesivät, joten tämä hurmaa kyllä ikään katsomatta.

TAIKURINHATTU

Taikurinhattu maalailee tv-sarjastakin tuttuja teemoja hatusta ilmestyvine pumpulipilvineen ja Tiuhteineen ja Viuhteineen. Kirja on viehättävä ja tapahtumien paljoudellaan mukaansatempaava, joka tosin eheydeltään kalpenee hieman aiemmalle.  Hurmaavinta on Tiuhtin ja Viuhtin yhteinen kieli(ti), jota onkin(ti) varsin hauska lasten kanssa(ti) puhua(ti). 

 

MUUMIPAPAN UROTYÖT

Voi Muumipappa ja isyyden vaikeus! Tämä oli näistä alkupään kirjoista ihan lempparein, ja sitä se oli muumisarjassakin. Kirja oli kepeä ja kaunis, mutta silti syvä ja niin kovin viisas. Rakastan Hosulin ja Sosulin rakkaustarinaa, Juksua, Papan kipuilua perhe-elämän keskellä. Ja näitä niin oivaltavia kohtia:

"Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat. Ja mitä hyötyä siitä on. Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän olo oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!"

"Totta se on, hän aikoo mennä naimisiin heti paikalla, sanoi Itsevaltias hermostuneena. -Erään Sosulin kanssa. Niin, he ihastuivat ensi silmäyksellä ja ovat vaihtaneet nappeja ja juosseet ympäriinsä aivan sekopäisinä. Ja nyt he ovat sähköttäneet tädilleen (vaikka hänet on kuulemma syöty) ja seitsemälletuhannelle tahmatassulle ja kutsuneet kaikki häihin."

VAARALLINEN JUHANNUS

Vaarallisessa juhannuksessa kuljetaan kelluvalla teatterilla, vietetään juhannusta Vilijaanan kanssa ja kirjoitetaan teatteria. Kirja on kaunis ja lempeä, mutta kun siitä puuttuu edelliskirjojen syvyys ja oivallukset, jäi tämä minulla vähän tällaiseksi välikirjaksi.

TAIKATALVI

Muumipeikko herää kesken talven, eikä saa enää unta. Ja sitten ihmetellään outoa maailmaa, uusia tuttavuuksia ja Mörköä, joka sammuttaa viimeisenkin keskitalven ilon pelkällä olemassaolollaan. Kirja on lempeä ja kaunis, tuttua ja turvallista Tovea.

"Jos se on kuollut, niin on kuollut, Tuu-tikki sanoi ystävällisesti. - Tämä orava muuttuu vähitellen maaksi. Ja myöhemmin hänestä kasvaa puu, jossa muut oravat hyppelevät. Onko se niin surullista?"

 

NÄKYMÄTÖN LAPSI

Näkymätön lapsi on erilainen muumi, se on useita novellimaisia kertomuksia yhteennivottuna. On tuttuja hahmoja, on uusia, ja on taas ollut uusi into palata muumien pariin. Lempitarinoiksi nousi Nipsun tarina Sedrikistä sekä Muumipapasta, joka kyllästyi olemaan tavallinen kuisti-isä, ja lähtee hattivattien matkaan.

MUUMIPAPPA JA MERI

Ja viimein Muumipapan levottomuus ajautuu siihen pisteeseen, että koko perhe viedään pienelle majakkasaarelle, koska elämä laaksossa on liian tuttua ja turvallista. Muumipappa ja meri tuntuukin enemmän aikuisten kuin lastenkirjallisuudelta, se on kipuilua vanhemmuuden ja perhe-elämän keskellä, se on toisen haaveiden toteuttamista oman kotikaipuun keskellä, ruusupensaan taistelua jylhällä kalliorannalla. Kirja on kaihoisa ja ihana, hyvin muumifilosofinen.

MUUMILAAKSON MARRASKUU

Muumilaakson marraskuu on taas saagan viimeinen osa, se on tarina niistä, jotka laaksoon jäivät. Se on henkäyksen keveä kertomus Vilijonkasta, nimensä unohtaneesta Ruttuvaarista ja esi-isästä, homssu-Tuhtosta ja Hemulista. Tämä viimeinen Muumi oli niin kaunis ja kaihoisa, etten meinannut malttaa laskea sitä käsistäni. Eihän tässä, kuten oikeastaan Muumipapassa ja meressäkään varsinaisesti mitään tapahtunut, mutta Toven ilmiömäinen taito luoda hahmoja ja tunnelmia vei jälleen kerran mennessään. Tästä Marraskuusta tuli melkein yllättäenkin koko sarjan lempikirja, onneksi olen aloittanut nämä töissä satuhetkellä alusta, niin ei tarvitse muumeista muutamaan kuukauteen vielä kokonaan luopua. 

Ja sitten ehkä seuraavaksi Toven muuta tuotantoa tai vaikkapa elämäkertateos? Sen uusimman, Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta -kirjan olenkin lukenut, Boel Westinin Sanat, kuvat, elämä odottaa hyllyssä vuoroaan. Niin ja ne sydämet? Viisi koko sarjalle, ehdottomasti. 

Mutta mikä on teidän paras muumimuistonne?